POLIMA feminististen kysymysten äärellä

Ajankohtaisia feministisiä kysymyksiä -tapahtumasarjan ensimmäisessä osiossa puhuivat tutkija Tuija Saresma, kirjailija ja taiteilija Raisa Omaheimo sekä dramaturgi-ohjaajaja professori Pauliina Hulkko. Aiheina olivat muun muassa misogynia, antifeminismi ja se, kenen asiaa feminismi ajaa.

POLIMA-hanke järjesti yhteistyössä Femtie-hankkeen ja Kulttuuri ja vuorovaikutus- verkosto Kultvan kanssa Ajankohtaisia feministisiä kysymyksiä tapahtuman 28.4. Tapahtuma oli osa laajempaa tapahtumasarjaa, jossa kokoonnutaan yhteen pohtimaan ajankohtaisia feministisiä kysymyksiä ja niihin liittyviä kamppailuja. Kollektiivisena pyrkimyksenä feministinen ajattelu ja liike edellyttää yhteen tulemista: tilaa ja aikaa kysyä, keskustella, ihmetellä ja oppia yhdessä muiden kanssa. Keskustelusarja tuo yhteen eri aloilla toimivia feministejä, jotka tuovat mukanaan jonkin heitä tällä hetkellä askarruttavan feministisen kysymyksen ja esittävät sen itse valitsemallaan tavalla.

Sarjan ensimmäinen tapahtuma veti Turun yliopiston Publicumin ison luentosalin täyteen osallistujia. Tilaisuuden aloitti vuoden tieteentekijänäkin palkittu Tuija Saresma Jyväskylän yliopistosta. Esityksen otsikko oli Kuinka vastustaa naisvihaa ja antifeminismiä? Vihapuhetta ja oikeistopopulismia tutkiva Saresma nosti keskusteluun esimerkkejä misogynian ja antifeminismin kytkeytymisestä oikeistopopulistiseen politiikkaan ja valkoisen ylivallan puolustamiseen digitalisoituvassa ja polarisoituvassa nykykulttuurissa. Hän muistutti, että feministeihin kohdistuva vihapuhe on äärioikeiston laajasti käyttämä keino hiljentää vääränlaisina pidetyt naiset ja vähemmistöt sekä kaapata julkinen tila. Hän kuvasi kansainvälisen anti-gender-liikkeen saaneen jalansijaa myös Suomessa.

Saresma pohti esityksessään myös vastarinnan keinoja ja feminismin tehtävää misogyynisen ja rasistisen oikeistopopulismin vastavoimana. Feminismi on moniääninen kuvittelun ja utooppisen unelmoinnin käytäntö, joka luo vastakuvia nykytodellisuudelle ja sen eriarvoisille järjestyksille, ja auttaa suuntaamaan katseen siihen, millainen maailma voisi olla. Feministisen ajattelun voima on Saresman mukaan sen ”häpeämättömässä poliittisuudessa”, aktiivisessa pyrkimyksessä luoda tasa-arvoisempia ja oikeudenmukaisempia olosuhteita. Hänen mukaansa myös feministien käsitteellinen työ on tärkeä poliittisen vaikuttamisen strategia.

Raisa Omaheimo kysyi omassa puheenvuorossaan Kenen asiaa feminismi ajaa? Hän jakoi esityksessä oman feministiksi kasvamisen tarinansa; sen, miten hän oppi feminismin äidiltään muun muassa palkkatasa-arvon kamppailujen kautta, ja miten käsitykset feminismistä ja sen sävyistä ja painotuksista sittemmin kehittyivät ja monipuolistuivat osana oman elämän ja maailman muutosta. Hän nosti esiin feminismin historiallisia jatkumoja ja muutoksia: miten esimerkiksi työhön ja palkkaan liittyvä epätasa-arvo on yhä arkipäivää, vaikkakin osittain uusilla tavoin, ja miten sukupuolen ja seksuaalisuuden kysymykset ovat laajentuneet, moninaistuneet ja problematisoituneet, ja miten niihin on samalla myös kohdistunut takaiskuja ja vastustusta. Omaheimo lainasi esityksessään Audre Lorden toteamusta ”We do not live single issue lives” osoittaen näin, että erilaiset taistelut ja sorron muodot kietoutuvat usein toisiinsa. Hän toivoikin feminismiltä sitä, että se puolustaisi kaikkien, myös transnaisten oikeuksia, sen sijaan että sulkee nämä ulos. Naiseus ei vähene kategorian laajentuessa.

Dramaturgi-ohjaaja ja teatterityön professori Pauliina Hulkon esityksen aiheena oli Misogynia, emansipaatio ja esiintyvät taiteet: feminismin kriittisiä ja affirmatiivisia mahdollisuuksia vuonna 2023. Hän pohti esityksessään erityisesti materiaalista teatteria ja sitä, mitä feminismi voi olla kehollisena käytäntönä teatterin lavalla. Hulkko kertoi oman suhteensa feminismiin jäsentyneen erityisesti pedagogin työssä kouluttaessa opiskelijoita Tampereen yliopiston näyttelijäntyön linjalla. Hulkko pohti esityksessään muun muassa sitä, miten lavalla voidaan tuoda esiin moninaisuutta ja erilaisia kehollisuuksia ja kehon rajoitteita, ja toisaalta purkaa kehollisia binäärisyyksiä kuten jakoa mies- ja naiskehoihin. Koska taide ei toimi rationaalisen kautta, se mahdollistaa katsojalle toisenlaisia tunnistamisen tapoja, jotka eivät muuten olisi mahdollisia. Näin taiteella on paljon annettavaa ”yhdessä olemisen rakentamiselle”, Hulkko totesi. Yleisölle välittyi lyhyiden videoiden kautta myös Hulkon materiaalisen teatterin idea. Esimerkiksi teoksessa RIITTA – Nainen talossa (2008) Hulkko tutki naiseutta miesruumiiden kautta. Hulkko pohti esityksessään myös feminismin radikaalia potentiaalia ja etiikkaa ja sitä, miten ne kääntyvät pedagogiseen käytäntöön.

Puheenvuorot virittivät paljon kysymyksiä ja vilkasta keskustelua, jossa pohdittiin muun muassa sitä, millainen voima käsitteillä voi olla julkisessa keskustelussa ja miten käsitteiden haltuunotto ja strateginen käyttö voi avata poliittisen toiminnan mahdollisuuksia.

Keskustelusarja jatkuu syksyllä uusilla ajankohtaisilla feministisillä kysymyksillä. Toivotamme vanhat ja uudet osallistujat mukaan keskustelemaan feminismistä!