Poliittista mielikuvitusta harjoittamassa Seilin saarella

 Mikä voisikaan olla parempi paikka utopiaa käsittelevälle konferenssille kuin kesäisen aurinkoinen Seilin saari? POLIMA järjesti 10.–12.6.2022 konferenssin Political Imagination: Materiality, Politics and Pedagogy Turun saariston luonnonkauniissa ympäristössä. Kansainvälinen tutkijoista ja taiteilijoista koostuva joukko jakoi kolmipäiväisen konferenssin aikana ajatuksia niin demokratiasta, pedagogiikasta, aktivismista, omavaraisuudesta, teknologiasta, anarkismista kuin työelämän muutoksistakin. Poliittinen mielikuvitus ja utopiat yhdistivät kaikkia pohdintoja.

Osallistujajoukko oli monitieteinen ja edustettuina olivat muun muassa filosofia, sosiologia, oikeustiede, politiikan tutkimus, kasvatustieteet, taiteellinen tutkimus, arkeologia ja kauppatieteet. Monenlaiset alat kaipaavat poliittista mielikuvitusta – ja iloksemme voimme konferenssin jälkimainingeissa todeta, että kuvittelua toteutetaan mitä moninaisemmissa paikoissa ja muodoissa, ympäri maailmaa. Osallistujia konferenssissa oli monipuolisesti niin Suomesta kuin aina Uudesta-Seelannista, Yhdysvalloista ja Australiasta asti.

Konferenssin pääpuhujiksi oli kutsuttu sosiologian professori Eeva Luhtakallio Helsingin yliopistosta ja yliopistonlehtori Rhiannon Firth University College Londonista. Luhtakallio on erikoistunut demokratiaa ja kansalaisuutta koskeviin kysymyksiin. Esityksessään hän pureutui politisaation prosesseihin demokraattisen muutoksen käynnistäjinä. Luhtakallion etnografiset esimerkit ruohonjuuritason politisaation hetkistä moninaistivat käsitystä siitä, mitä poliittinen voi olla ja miten se voi tapahtua. Esimerkeissä nousi esiin haavoittuvien ja marginalisoitujen ryhmien, kuten mielenterveysongelmista kärsivien nuorten ja moninaisen ahdingon kanssa kamppailevien lähiöiden politisaation prosessit. Luhtakallion keskeinen kysymys kuului: kuinka luotsaamme ja kuvittelemme yhteistä demokraattista elämää ohittamatta moninaisia risteäviä eroja?

Utopioiden ja anarkismin parissa pitkään työskennelleen Rhiannon Firthin esitys puolestaan esittely toisen maailmansodan jälkeisiä utooppisen ajattelun ilmenemismuotoja. Hän esitteli muun muassa ekologisia, posthumanistisia, feministisiä, postkoloniaalisia ja kyber- ja teknologiautopioita. Firth totesi, että nämä unelmien ja halujen artikulaatiot kertovat sekä käsitellyn ajanjakson poliittisista epäonnistumisista että saavutuksista. Hän kytki esityksessään utopiat yhtäältä yhteiskunnallisiin liikkeisiin, toisaalta kriittiseen pedagogiikkaan ja siihen liittyvään pyrkimykseen toisin tekemiseen.

Pääpuhujien inspiroimana keskustelu utopioista ja vaihtoehtoisten tulevaisuuksien kuvittelusta jatkui vireänä myös työryhmissä. Kuvittelua lähestyttiin muun muassa pedagogiikan (Kuinka opettaa ja kannustaa kuvittelua?), teknologian (Kuinka teknologia vaikuttaa kuvitteluun ja tulevaisuuteen?), työn ja uusintamisen (Mitä voi olla kestävä elämänmuoto ja miten sitä tehdään, tässä ja nyt?), utopioita ja mielikuvitusta koskevan teoriamuodostuksen (Miten käsitteellistää utopiaa, prefiguraatiota ja mielikuvitusta?) sekä taiteellisten tapaustutkimusten kautta (Miten taiteelliset metodit ja teokset voivat auttaa meitä kuvittelemaan ja kehittämään kuvittelun taitoja?).

Taiteen ja tieteen teemat ja työskentelytavat kulkivat läpi konferenssin luontevasti rinnakkain ja limittäin, toinen toisiaan ruokkien. Vuoropuhelu tieteen ja taiteen välillä käynnistyi heti ensimmäisenä päivänä Ilmastokirkko-kollektiivin videoluennolla ja sitä seuranneella yhteisperformanssilla. Ilmastokirkon videoluento ja performanssi Corpus Crisis sijoittuu lähitulevaisuuteen, 2050-luvulle. Se matkaa aluksi kapitalismin juurille ja päätyy lopulta esittelemään uusliberaalia kapitalismia vuonna 2052 seuranneen ”ruumiillisen käänteen”. Lauantaina Jaettu tulevaisuus -projektin taiteilijat Emma Fält ja Roberto Fusco johdattelivat puolestaan osallistujia pohtimaan, minkälaisen kaupungin ja maailman jätämme tuleville sukupolville. Miltä kaupunki näyttää 100 vuoden päästä? Vastausten äärelle päästiin aistimalla Seilin materiaalista ympäristöä sekä keskustelemalla tekoälyn kanssa.

Katve-Kaisa Kontturin ja Kim Donaldsonin feministinen Colour-IN projekti kutsui osallistujat mukaan kollektiiviseen väritystehtävään, jossa Donaldsonin luomia kasvi- ja kukka-aiheisia kuva-arkkeja väritettiin eri luentojen ja työryhmien aikana, niiden sisällön inspiroimina. Luentoja ja keskusteluja säestikin vaimeasti värikynien innokas orkesteri. Valmiista värityksistä koostunut kollektiivinen väritystaideteos ripustettiin esille juhlasalin seinälle konferenssin päätöspäivänä.

Sekä lauantaina että sunnuntaina kokoonnuimme päivän päätteeksi Utopiakahvilaan pohtimaan työryhmien ja keskustelun antia ja jakamaan kokemuksia. Utopiakahvila toimi learning cafe-konseptin tapaan: yhteistä keskustelua kirjattiin kahvipöydälle liimattuun paperiseen pöytäliinaan ja keskustelijat vaihtoivat pöytää päätyen jakamaan kokemuksia ja jatkamaan keskusteluja uusien ihmisten kanssa. Keskusteluissa nousi esiin monia tärkeitä kysymyksiä liittyen muun muassa siihen, kuka voi ja saa kuvitella, mitä kaikkea poliittinen mielikuvitus käsitteenä voi tarkoittaa ja miten kuvittelua voi demokratisoida. Utopiakahvilan pöytäliinoihin kirjatut keskustelut ja huomiot on kerätty talteen POLIMA-hankkeen jatkotyöskentelyä varten.

Konferenssi muistutti, miten suuri merkitys ympäristöllä ja erilaisella yhteisellä toiminnalla on yhteisön syntymiselle. Keholliset harjoitteet, yhteiset ateriat ja kahvihetket, saunominen ja meressä uiminen, saareen tutustuminen kävellen ja yhteiset illanvietot tutustuttivat osallistujat toisiinsa, inspiroivat keskusteluja, synnyttivät yhteistyöideoita ja ruokkivat mielikuvituksen lentoa.

Lämmin kiitos kaikille osallistujille ja toivottavasti tapaamme Seilissä uudelleen!