Noitia, vauvoja ja muistin kumouksellista voimaa

“Menneisyyden muistaminen voi synnyttää vaarallisia oivalluksia; vakiintunut yhteiskunta näyttää pelkäävän muistin kumouksellisia sisältöjä. Muistaminen on eräs tapa irrottautua annetuista tosiasioista, eräs ”välitysmuoto”, joka hetkeksi murtaa annettujen tosiasioitten kaikkiallisen mahdin.” (Marcuse 1969, 115).

Nämä Herbert Marcusen sanat tulivat mieleeni, kun luin joulun alla uudelleen Silvia Federicin monella tapaa ajatuksia ravistelevaa teosta Caliban and the Witch: Women, the Body and Primitive Accumulation. Teos tarjoaa kiehtovan feministisen luennan alkuperäisestä kasautumisesta ja siihen liittyvistä sukupuolittuneista prosesseista ja vastarinnan muodoista.

Marxin analyysi alkuperäisestä kasautumisesta, eli niistä rakenteellisista edellytyksistä ja olosuhteista, jotka mahdollistavat kapitalistisen järjestelmän kehittymisen, ohittaa pitkälti sukupuolen merkityksen. Federici tarttuu tähän puutteeseen. Siinä missä Marx tarkastelee alkuperäistä kasautumista palkkatyön, hyödyketuotannon ja miesproletariaatin näkökulmasta, Federici lähestyy sitä naisten yhteiskunnallisen aseman ja työvoiman tuottamisen näkökulmasta. Hän kuvaa, kuinka kapitalismiin siirtyminen merkitsi voimallisia ponnistuksia naisten sulkemiseksi palkkatyön ulkopuolelle, naisruumiin valjastamiseksi työvoiman tuottamisen koneeksi sekä uusintava työn luonnollistamiseksi ”naisten työksi” ja sen keskeisyyden piilottamiseksi kapitalismin toiminnalle. Federici toteaa, että ruumis on ollut naisille kapitalismissa se, mitä tehdas on ollut palkkatyöläismiehille: keskeinen riiston ja vastarinnan pohja. Hänen mukaansa kapitalismin ensimmäinen kone ei suinkaan ollut höyrykone tai kello, vaan naisruumis ”uusintamiskoneena”.

Federici nostaa teoksessaan esiin 1500–1600-lukujen noitavainot keskeisenä alkuperäisen kasautumisen sukupuolittuneena prosessina ja kirjoittaa näin esiin ”historiaa, jota ei koulussa opeteta”. Hän tulkitsee noitavainoja luokka- ja sukupuolisodan muotona. Noituudesta syytetyt olivat alemman yhteiskuntaluokan naisia, jotka harjoittivat kansanparannusta ja joilla oli tietoa raskaudenehkäisystä. Noitavainot olivat keino riistää naisilta kontrolli omaan kehoonsa ja lisääntymiseen sekä halventaa, demonisoida ja tuhota naisten yhteiskunnallinen valta ja vakiinnuttaa porvarillisen feminiinisyyden ihanne.

Tämä Federicin esiin piirtämä naisruumiin historiallinen alistaminen työvoiman tuottamisen ja uusintamisen koneeksi herättää myös kiinnostavia näkökulmia viimeaikaiseen syntyvyyttä koskevaan julkiseen keskusteluun. Tätä keskustelua leimaa huoli ja jopa paniikki syntyvyyden laskusta. Syitä laskuun ja keinoja nousuun etsitään kuumeisesti.

Syntyvyys määrittyy vahvasti talouden ja työllisyyden hegemonisessa kehyksessä – joskin useimmiten ilman mainintaa kapitalismista, koska se epäilemättä toisi ikävän ”poliittisen” lisämaun näennäisneutraaliin keskusteluun. Syntyvyyshuoli tiivistyy erityisesti ”huoltosuhteen” diskurssiin, jossa ongelmaksi määrittyy ”työllisten määrä suhteessa työvoiman ulkopuolisiin henkilöihin”. Keskusteluissa aktivoituu Federicin jäljittämä pitkä historiallinen linja pyrkimyksistä valjastaa naisruumis työvoiman tuottamisen ja uusintamisen koneeksi, ”synnytystalkoisiin” palvelemaan tämän(kin) ajan kaikkein pyhintä tehtävää: työllisyyttä ja talouskasvua. Naiset pyritään pullauttamaan koulutuksesta työelämään mahdollisimman tehokkaasti, jollei porkkanalla niin sitten kepillä, ja samalla kantamaan vastuu uusintavasta työstä sekä kodeissa että sosiaali- ja terveysalan hoiva-ammateissa, olosuhteissa, joita leimaavat jatkuva kurjistaminen, epävarmuus ja säästöt. Päälle tulee vielä usein pelottelu: hyvinvointivaltio romahtaa jollette suostu.

Miten tämä liittyy poliittiseen mielikuvitukseen ja vaihtoehtoisiin tulevaisuuksiin? Jotta tulevaisuutta voisi kuvitella toisin, on hahmotettava ne historialliset prosessit, joiden tuloksena olemme tulleet siihen, missä olemme nyt. On hahmotettava ne symboliset ja materiaaliset horisontit, jotka tämä historia on tehnyt mahdollisiksi ja toivottaviksi tai ”unohtanut” ja sulkenut pois. “Unohdetun” historian esiin tuominen voi synnyttää “vaarallisia oivalluksia”, kuten Marcuse yllä muistuttaa. Muistin ”kumoukselliset sisällöt” voidaan valjastaa nykyisyyden kritiikiksi. Kapitalismin historiallisesti kerrostuneiden alistussuhteiden auki keriminen voi avata tilaa kuvitella vaihtoehtoja kapitalismille ja sen sukupuolittuneille järjestyksille.

Suvi Salmenniemi

Federici, Silvia (2014) Caliban and the Witch. Women, the Body and Primitive Accumulation. Autonomedia, New York.

Marcuse, Herbert (1969) Yksiulotteinen ihminen: Teollisen yhteiskunnan tarkastelua. Weilin+Göös, Helsinki.