Mielikuvituksen politiikkaa

POLIMA kokoontui 27.10. toiseen tutkimuspäiväänsä, jonka aiheena oli mielikuvituksen politiikka. Tutkimuspäivä pureutui pohtimaan miten ja missä poliittista mielikuvitusta harjoitetaan ja miten poliittisia vaihtoehtoja kuvitellaan ja tehdään. Miten mielikuvitusta käytetään politiikassa? Miten taide osallistuu poliittisen mielikuvituksen luomiseen? Miten erilaiset tilat, teknologiat ja ruumiillisuus muovaavat kuvittelun käytäntöjä? Miten valta ja mielikuvitus risteävät ja kietoutuvat toisiinsa? Miten erilaiset yhteiskunnalliset hierarkiat ja eriarvoisuudet vaikuttavat vaihtoehtojen kuvitteluun ja yhteiskunnallisen muutoksen edistämiseen? Koolla oli joukko mielikuvituksen politiikkaan vihkiytyneitä taiteilijoita ja tutkijoita eri puolilta Suomea.

Tutkimuspäivän puheenvuorot valottivat kiinnostavasti näitä kysymyksiä erilaisista näkökulmista. Päivän aloittivat esitystaiteilijat Milla Martikainen ja Katri Puranen, jotka tulivat paikalle liito-oravina nimeltä Papana ja Norkko. Liito-oravat ovat osa Millan ja Katrin Metsäesitys-konseptia, joka ”kuvittelee, kokeilee ja ehdottaa erilaisia metsäsuhteita, synnyttää moniäänisiä tiloja metsäkeskustelulle ja etsii tapoja, joilla taide voisi olla olennaisena osana erilaisia tiedontuottamisen ja poliittisen päätöksenteon prosesseja” (Mikä metsäesitys? – Metsäesitys (wordpress.com).

Esityksessään Liitopoimun ojennus sukupuuttoaallon pysäyttämiseksi: Sykähdyttävän lajienvälisen tulevaisuuden siemeniä Papana ja Norkko esittelivät toteuttamiaan taiteellisia interventioita (metsä)politiikkaan ja lajien välien tulevaisuuden pohtimiseen. Papana ja Norkko ovat muun muassa järjestäneet liito-oravien vaalitenttejä eduskuntavaaliehdokkaille, ja kehitelleet erilaisia ”tulevaisuudensiemeniä”. He ovat myös toteuttaneet virtuaalisen peruna-teemaisen twitter-illallisen, jossa pohdittiin sitä, mitä kaikkea perunalta voisi oppia ja kuultiin satu, jossa peruna matkaa ihmisen sisuksiin ja imeytyy lopulta soluihin. Sadussa peruna virtaa joka puolelle elimistöä, jossa sen hipuista tulee lopulta ”tulevaisuuden kappaleita, kuten ajattelua, yhteistyötaitoja ja tapoja olla”.

Papanan ja Norkon Metsäesityksen keskiössä on ”liukumassa tärähtäminen”: liito-oravien läsnäolo tärähdyttää vallitsevia institutionaalisia käytäntöjä ja tapoja tehdä asioita ja avaa näin toisin näkemisen ja tekemisen mahdollisuuksia. Esitys havainnollisti vangitsevasti sitä, miten taide osallistuu poliittisen mielikuvituksen ja keskustelu- ja toimintatilan avaamiseen ja muokkaamiseen.

Antti Tarvaisen (Helsingin yliopisto) väitöskirjatutkimukseen pohjautuva esitys johdatti tarkasteleman mielikuvituksen politiikkaa innovaatiotalouden kontekstissa. Innovaatiotalouden rajamaat: Wadi, Valley ja uuden syntymisen vaikeus -esitelmä valotti kiinnostavasti innovaatiotalouteen sisältyvien utooppisten visioiden mukanaan kantamia kolonialistisia ja väkivaltaisia merkityksiä ja historioita rajamaiden ja ”tyhjän tilan” käsitteiden kautta. Israelin (Wadi) ja Yhdysvaltojen (Silicon Valley) innovaatiokeskusten historian ja nykypäivän analyysin kautta Tarvainen havainnollisti sitä, miten tietynlaiset poliittiset tulevaisuudet tulevat mahdollisiksi tai mahdottomiksi, sekä miten unohtaminen toimii vallan keskeisenä funktiona.

Tarvaisen esitys toi ravistavalla tavalla esiin innovaatiotalouden utooppisten projektien totalitaarisia ulottuvuuksia analysoimalla sitä, miten ne operoivat maankäytön, karttojen luomisen, väestönhallinnan, symbolipolitiikan ja terapeuttisten teknologioiden kautta. Esityksen lopuksi hän nosti esiin kysymyksen siitä, miten tietyt paikat kantavat mukanaan utooppisten visioiden historiallista energiaa ja miten se niissä uusiutuu. Tarvainen nosti myös esiin toivon ja vaihtoehtoisten tarinoiden kertomisen tärkeinä kritiikin välineinä.

Tutkimuspäivän päätti Saara Särmän (Tampereen yliopisto) esitelmä Meemit ja poliittinen mielikuvitus. Särmä esitteli sitä, millaisia poliittisia kysymyksiä meemeissä nostetaan esiin ja miten. Hän mainitsi ajankohtaisina teemoina muun muassa työstä kieltäytymisen, mielenterveysongelmat, antikapitalismin sekä feminiinisyyttä ja glamour-työtä juhlivat meemit. Esitys havainnollisti sitä, miten sosiaalisessa mediassa kiertävässä meemi-kuvastossa ovat viime aikoina vahvistuneet vasemmistolaiset ja vihreät viestit. Särmän esittelemä meemi-kavalkadi oli runsaudensarvi, joka herätti vilkasta keskustelua siitä, millaisia uusia merkityksiä politiikka meemikulttuurissa saa, olematta sitä politiikkaa, joille tutkijoilla on jo käsitteistö ja kieli. Paremminkin meemien poliittisuutta voidaan etsiä niiden vakiintuneita merkityksiä horjuttavasta logiikasta, jopa poliittisesta epäkorrektiudesta.

Särmän esityksen pohjalta inspiroiduttiin ryhmässä pohtimaan myös sitä, miten meemeillä toisaalta kritisoidaan työelämää ja tuottavuuden vaatimusta, vaikka meemejä tehtailevat taiteilijat samalla käyttävät paljon työtunteja ja energiaa meemiensä luomiseen. Yhdessä ihmeteltiin myös meemeissä toistuvien elementtien, kuten raasteen, saamia absurdeja merkityksiä. Särmä totesikin, että paras tapa oleilla moniselitteisten ja usein hämmentävienkin meemien äärellä ja saada niistä ote on”kelluskelu”.

Kaiken kaikkiaan tutkimuspäivän esitykset ja keskustelut nostivat esiin lukuisia tärkeitä kysymyksiä mielikuvituksen, utooppisen ajattelun ja politiikan suhteista. Millaisia ”tulevaisuudensiemeniä” kylvämme, millaista historiaa ja kuormaa ne kantavat mukanaan? Millaisia poliittisia projekteja ja subjekteja erilaiset poliittisen mielikuvituksen käytännöt mahdollistavat tai sulkevat pois, ja millaisin seurauksin? Miten utopiat juurtuvat materiaan ja miten materiaalisuus muovaa kuvittelun käytäntöjä ja sen mahdollisuuksia? Miten sanallistaa vaihtoehtoisen olemisen ja vastarinnan muotoja pakottamatta niitä kieleen, johon ne eivät halua tulla taivutetuksi? Entä miten erilaiset tavat kurotella kohti tulevaa saavat kehon tuntumaan vuoroin keveiltä ja raskailta, ja miten purkaa ja hyödyntää näitä kehollisia tunnelatauksia mielikuvittelussa? Yksi päivän keskustelun tulevaisuudensiemenistä olikin pohdinta siitä, että tieteen ja taiteen tärkein tehtävä saattaakin olla kysymysten esittäminen sen sijaan, että ne pyrkisivät antamaan vastauksia ja valmiita ratkaisuja.

Kuvassa Papana ja Norkko

Kuva: Salome Tuomaala-Özdemir