bell hooksin vapauttava perintö

Yksi tutkimusryhmämme viime syksyn lukupiirin kirjoista oli bell hooksin Vapauttava kasvatus (Kansanvalistuseura 2007). Kirjan alkuperäisestä julkaisemisesta (1994) on jo muutama vuosikymmen ja oli ilahduttava huomata, miten monet hooksin pohtimat asiat rodusta, sukupuolesta ja luokasta tuntuivat jopa itsestään selviltä. Koska sehän tarkoittaa siis sitä, että monet aikoinaan uusista ja radikaaleista näkökulmista, ovat asettuneet luontevasti osaksi pedagogista ja intersektionaalista keskustelukulttuuria ja toimintatapoja myös Suomessa – jopa siinä määrin, ettei niiden feminististä alkuperää aina edes mainita.

hooksin päähuomiot liittyvät pedagogiikkaan; koulutuksen tulisi toimia vapauttajana eikä yhteiskuntaan sopeuttajana. Keskeistä hooksin ajattelussa on ajatus osallistavasta pedagogiikasta, eli opettajan ja opiskelijan yhteistyöstä. hooks peräänkuuluttaa kulttuurisen monimuotoisuuden tunnustamista, vanhojen tieto-oppien purkamista ja uudenlaista ymmärrystä siitä, miten tietoa tuotetaan ja miten tiedetään. Opettaminen ei ole vain tiedon jakamista, tai varastoimista, vaan aktiivinen prosessi, missä kaikki tuotamme kokemustietoa. Tieto on aina arvovaraista ja ideologisesti värittynyttä ja muotoutuu historiallisissa prosesseissa.

Koulujärjestelmässä hooksin huomio kohdistuu myös luokkaan, josta hänen mukaansa usein kuitenkin vaietaan yhdysvaltalaisessa koulutusjärjestelmässä – ja Suomessa nyt varsinkin. Meillä on oletus, että kun astumme luokkatilaan, astumme ikään kuin demokraattiseen tilaan ”missä halu opiskella ja oppia tekee meistä tasa-arvoisia”, hooks kirjoittaa. Luokkatausta on kuitenkin jotain, joka ei määrittele vain kunkin materiaalisia olosuhteita, vaan myös arvoja, asenteita, sosiaalisia suhteita ja ennakkokäsityksiä. Liian usein opetustilanteet perustuvat keskiluokkaisille arvoille ja koulutuksesta tulee väline sopeuttaa kaikki näihin porvarillisiin käyttäytymistapoihin ja arvoihin.

Esitystutkijana kiinnitin erityisesti huomiota siihen, miten hooks kuvailee opettamista esiintymisenä: ”Opettajat eivät ole esiintyjiä sanan perinteisessä merkityksessä, sillä työtämme ei ole tarkoitettu esitykseksi, jota seurataan passiivisesti. Sen on tarkoitus palvella innostajana, joka houkuttelee kaikkia mukaan osallistumaan aktiiviseen oppimiseen”. Tosin tähän täytyy lisätä, että ei katsominenkaan ole passiivista toimintaa (vrt. Jaques Ranciere). Esitysteorian piirissä esitystilanteen valtasuhteet ymmärretään usein myös kompleksisina, katsojalla voi olla katsomisen kautta aivan erityistä valtaa ja on paljon esityksiä, jotka vailla pedagogisia tavoitteita pyrkivät kommunikoimaan, osallistamaan, tai joissa esitys tapahtuu yhdessä rakentaen tai yhdessä kokien.

Kun taas puhutaan opetustilanteisiin liittyvistä valtasuhteista ja siihen liittyvästä traditiosta, hooksin kommentti on nähdäkseni edelleen ajankohtainen. hooksin kollega Ron Scapp toteaa:

”Perinteiseen käsitykseen opettajuudesta sisältyy ajatus, että opettaja istuu opettajan pöydän takana tai seisoo sen edessä, liikkumatta. Jollakin kummalla tavalla se ikään kuin ilmentää ajatusta, että tieto on vakiintunutta ja muuttumatonta, samoin totuus. Mitä siitä, jos vaatteissa on tahroja, jos housut roikkuvat tai paita on liian iso – mieltähän sitä on tarkoitus arvostaa, niin kauan kuin se toimii hienosti ja sujuvasti”. Vaikka Scappin kommentti kääntyykin hieman omituisella tavalla ulkonäkökeskeiseksi, sen ajatus on minusta osuva: oletamme opettajan edustavan mieltä, joka yhdistyy tietoon ja totuuteen. Opettajan ruumiillisuus on jotain, joka helposti unohdetaan samoin kuin se, että opetustilanteessa olemme aina ruumiillisia, ja yhdessä synnytetty tieto on suhteessa ruumiillisuuteemme.

Polima-hankkeen yhtenä tavoitteena on tarkastella juuri pedagogiikkaa, eli sitä, miten poliittista mielikuvitusta voisi opettaa ja kehittää opetuskontekstissa. Feministinen pedagogiikka ja hooksin ajatukset luovat omalta osaltaan sen perustaa: tieto on jotain joka muuttuu, jota muutetaan ja tuotetaan. Tosin ajattelen, että ei riitä, että näin todetaan, vaan haasteena on ennen kaikkea miettiä miten se tehdään.

Pilvi Porkola

bell hooks: Vapauttava kasvatus. Kansanvalistuseura 2007.