Utopia on tilan avaamista tuntemattomalle

Tällä kertaa keskustelimme lukupiirissä Ruth Levitasin teoksesta Utopia as Method: The Imaginary Reconstitution of Society (2013). Teos on varsinainen utopiatutkimuksen runsaudensarvi, joka herättää paljon ajatuksia ja inspiroi sympaattisella ja sivistyneellä kirjoitustyylillään. Teos on eräänlainen Levitasin pitkän uran tilinpäätös, joka esittää teoreettisen jäsennyksen utopioista ja niiden merkityksestä yhteiskunnalliselle muutokselle. Teos valottaa myös kiinnostavasti sosiologian tieteenalan ja utopiatutkimuksen usein jännitteistä suhdetta ja kirjoittaa näkyviin tieteenalan usein piiloon jääneitä utooppisia pyrkimyksiä ja ääniä.

Eräs teoksen puhuttelevia, ja juuri tällä hetkellä erityisen ajankohtaisia huomioita, koskee globaalin tiedontuotannon kaupallistumista ja tieteellisen tiedon valjastamista lyhytnäköiseen ongelmanratkaisun tarkoituksiin. Kuten Levitas toteaa, ongelmanratkaisun logiikka lyö usein korville utooppisia pyrkimyksiä, sillä siinä tulevaisuudet tahtovat rakentua ennalta tiedettyinä ja olemassa oleville rakenteille radikaalin muutoksen sijaan.

Levitas ei itse kehittele kirjassaan utopioita vaan esittelee erilaisia tapoja ymmärtää hahmotelmia paremmista maailmoista. Utopia voi tarkoittaa monia eri asioita; sen voi ymmärtää pakona, harmoniana, unelmina, ideologiana tai yhteiskuntakritiikkinä. Ennen kaikkea utopia on Levitasille menetelmä, joka auttaa kurottumaan kohti jotain, mikä ei ole sidottu nykyhetkeen. Levitas on kriittinen utopioiden ”realistisuusvaatimuksia” kohtaan, sillä takertuminen olemassa olevaan järjestykseen on utopian idean vastaista. Utopiassa menetelmänä oleellista on kuvitella vielä tuntematonta.

.